Keväällä 2020 Nuortenlinkissä korostuivat erityisesti nuorten ahdistuneisuus ja masennus. Pahaa oloa purettiin kirjoittamalla omia tarinoita ja kysymällä apua nettineuvonnasta. Monella nuorella oli masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta jo ennen koronan aiheuttamaa poikkeustilaa, mutta keväällä ongelmat korostuivat ja kärjistyivät.

Viiltely ja itsetuhoisuus nousivat vahvasti esiin nettineuvonnassa. Nuori saattoi kertoa voivansa huonosti ja viiltelevänsä tai ettei jaksa enää elää. 

Nuortenlinkissä nuorta kuunneltiin ja ongelmista puhuttiin suoraan niitä kaunistelematta. Nuoria  rohkaistiin puhumaan ongelmista kasvotusten luotettavalle aikuiselle ja ohjattiin avunhakemiseen. Joissakin tilanteissa tarvittiin myös viranomaisapua. 

Oli tärkeää tunnistaa nuoren elämässä myös positiivisia asioita, joiden avulla nuori jaksaa uskoa valoisampaan tulevaisuuteen. Pahan olon ei tarvitse olla ikuista. 

Nuortenlinkin tyyppi laitto numeroita joihin voi laittaa viestiä tai soittaa. Mä oon laittanu sinne monesti ja se on helpottanu oikeesti.

Osalle nuorista kevään poikkeustila ei ollut niinkään uutta, jos oli tottunut viettämään aikaa paljon kotona. Monilla kuitenkin korostuivat yksinäisyyden tunteet ja koronan vaikutuksiin liittyvä ahdistus ja pelkotilat sekä huoli tulevaisuudesta. Osalla arkirytmi saattoi muuttua, kun koulua käytiin kotoa. 

Lastensuojeluilmoitusten määrä väheni keväällä. Sen voi ajatella olevan seurausta osin siitä, ettei nuori ole fyysisesti koulussa, harrastuksissa tai nuorisotalolla, joissa huoli usein herää. Lastensuojeluilmoitusten määrä nousi taas syksyllä, kun normaaliarkeen mahdollisuuksien mukaan palattiin. 

En tiiä, mutta musta tuntuu jotenkin, että täällä oon saanu purkaa sen pahan olon pois ja se on helpottanu mun omaa oloa vähän.

Nuortenlinkki teki 2020 uuden aluevaltauksen perustamalla tilin myös TikTokiin. Se on nuorten suosima sosiaalisen median kanava, jonka sisältöä ovat lyhyet videot. TikTok on kasvattanut suosiotaan myös nuorten parissa toimivien ammattilaisten keskuudessa, joten haluttiin myös kokeilla, miten se Nuortenlinkin kohdalla toimisi. Ollaan siellä missä on kohderyhmäkin eli nuoret.

TikTokissa emme jaa suoraa tietoa esimerkiksi päihteisiin liittyen, vaan sinne tehtiin ”kevyempää” seurattavaa, hassuttelua ja yleisesti Nuortenlinkin tunnettuutta tukevaa viestintää.

Nuortenlinkin videot keräsivät TikTokissa 855 katselukertaa, joka on lukumääränä vielä kohtuullisen pieni.  TikTok alustana kuitenkin mahdollistaa väylän saada näkyvyyttä. Siksi Nuortenlinkki on TikTokissa – ja pysyy!

Loppuvuonna Nuortenlinkki kävi läpi mittavan sivustouudistuksen, jonka lopputuloksena syntyivät uudet, entistä toimivammat verkkosivut.

Vuosi 2020 oli Nuortenlinkin näkökulmasta monipuolinen ja vaihteleva. Ihanimmat kokemukset jäivät aidoista kohtaamisista nuorten kanssa ryhmächateissa, nettineuvonnassa tai vaikkapa Sekasin-chatin päivystyksessä. Meille jokainen nuori ja jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Haluamme välittää myös nuorelle itselleen, että hänellä on väliä.

Mutjoo, ehkä tuun tänne toistekki. – Tää oli tosi terapeuttista.

Nuortenlinkin sivusto tavoitti vuonna 2020 keskimäärin noin 30 000 kävijää kuukausittain. Sivustolla julkaistiin 171 nuorten itse kirjoittamaa kokemustarinaa. Tietoartikkeleita eri aiheista, kuten eri päihteistä, kiusaamisesta ja mielenterveyden teemoista, luettiin 8 700 kertaa kuukaudessa. 

Nuoret lähettivät Nuortenlinkin nettineuvontaan 583 kysymystä. Ne liittyivät useimmiten ahdistukseen, masennukseen tai muuten mielenterveyteen. 

Nuortenlinkin ehkäisevän päihdetyön koulukampanjaan lähti marraskuussa mukaan 936 yläkouluikäistä nuorta.