Päihdelinkki on Suomen suurin päihteistä, pelaamisesta ja muista riippuvuuksista tietoa, vertaistukea ja neuvoa tarjoava verkkopalvelu. Sivustoltamme löytää ajankohtaista tietoa päihteistä ja siellä voi esimerkiksi tehdä omaa tilannetta arvioivia testejä, osallistua vertaiskeskusteluihin ja kysyä nimettömästi neuvontapalvelun asiantuntijoilta.

Verkkopalvelu on suunnattu ensisijaisesti päihteiden käyttäjille, pelaajille ja heidän läheisilleen, mutta myös kaikille riippuvuuksia koskevasta tiedosta kiinnostuneille.

Vuonna 2020 Päihdelinkki-sivusto tavoitti keskimäärin 277 000 kävijää kuukausittain.

Uutena sisältönä vuonna 2020 Päihdelinkissä avattiin tehtäväkirjat. Tehtäväkirjat ovat nimensä mukaan tehtäväkokonaisuuksia, joita voi työstää Päihdelinkissä sähköisesti ja tallentaa OmaPäihdelinkkiin. Tehtäviä voi työstää omaan tahtiinsa, ja niihin voi palata myöhemmin.

Tehtäväkirjat auttavat prosessoimaan omaa tilannetta ja tukevat muutoksessa. Vastaamalla tehtäväkirjojen tehtäviin kirjoittamalla, ajatus ja tavoitteet kirkastuvat ja syntyy oivalluksia ja ymmärrystä omaa käyttäytymistä kohtaan. Se mahdollistaa muutoksen.  

Päihdelinkistä löytyy tällä hetkellä tehtäväkirjoja alkoholin käytön lopettamiseen ja vähentämiseen, amfetamiinin ja kannabiksen käytön lopettamiseen, retkahduksen ehkäisyyn ja käsittelyyn sekä läheisriippuvuuteen. Lisäksi tehtäväkirjojen joukosta löytyy Uusi alku – 30 päivää ilman alkoholia -verkkokurssin tehtävät, joita voi työstää joko sähköpostiin tilattavan viestisarjan ohessa tai sellaisenaan. 

Vaikka tehtäväkirjat avattiin vasta lokakuussa 2020, ovat ne löytäneet jo tekijänsä. Tehtäväkirjoja täytettiin loppuvuoden aikana noin 500 kertaa. Suosituimpia tehtäväkirjoja ovat alkoholiin liittyvät tehtäväkirjat ja kolmanneksi suosituin on Irti läheisriippuvuudesta -tehtäväkirja. Tulevaisuudessa lisäämme vielä rahapelaajien läheisille suunnatun tehtäväkirjan ja seksiriippuvuuden tehtäväkirjan. 

Tehtäväkirjojen lisäksi vuonna 2020 Päihdelinkissä julkaistiin viisi uutta tietoartikkelia, kokemusasiantuntijoiden tekemä kymmenen videota kattava Vapaaksi huumeista -videosarja huumeriippuvuudesta selviämisestä, sekä kokemusasiantuntijan video läheisriippuvuudesta. Kävijöiden kirjoittamia tarinoita julkaistiin 44 kappaletta.

Keskustelufoorumille perustettiin uusi vapaan keskustelun alue Olohuone, jonka tavoitteena on toimia matalan kynnyksen paikkana yleiselle keskustelulle ja lievittää yksinäisyyttä korona-aikana. Olohuoneeseen kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä.

Kokeiluna alkanut Olohuone oli sen verran suosittu, että se päätettiin pitää auki jatkossakin.

Keskustelufoorumin Me Vähentäjät - ja Kotikanava-alueilla vietettiin vuoden aikana kahteen otteeseen vanhemmuuden teemaviikkoja. Silloin Ensi- ja turvakotien liiton ammattilaiset ja vertaiset olivat keskustelemassa ja vastaamassa vanhemmuuteen ja päihteisiin liittyviin kysymyksiin.

Neuvontapalvelulle saatiin erillinen hankeavustus, jonka avulla onnistuimme tehostamaan palvelua; vuoden 2020 aikana neuvontapalvelun ammattilaiset vastasivat 848 kysymykseen. Kysymysten määrä kasvoi 9 % vuodesta 2019. Vastausaika nopeutui alle kahteen vuorokauteen. 

Katso OmaPäihdelinkin esittely Youtubessa.